Luottamus

2.2.2006

Ensinnäkin olen huomannut, että minulla on edelleenkin taipumus vahtia sosiaalista todellisuuttani. Osaanko vieläkään mitään muuta systeemiä kuin sen, jossa minä olen kontrolloija ja kaikki muu kontrolloitavaa?

Toisekseen koen tiettyä sosiaalista epäsuhtaa. Olen ihmisten kanssa tuskattomasti tekemisissä ja minulla on jopa useampi erittäin läheinen ihmissuhde, mutta silti minua vaivaa kokemus siitä, ettei kukaan ymmärrä, mistä minussa on kysymys. ---

Minulle tapahtuu niin paljon, mutta ikään kuin sama asia yhä uudestaan. Päihitän yhdenlaisen tuskan ja löydän uudenlaisen tilalle. Yhtäältä tiedän hyvin, miksi valitsen kivun. Toisaalta olen täysin vakuuttunut, että se on turhaa, sitä ilmankin voi elää ja aiheutan sen itse itselleni. Tuossa suhteessa olen loppujen lopuksi täysin ulalla: Miksi teen niin? Mitä yritän kertoa itselleni tai saavuttaa? Vai yritänkö salata itseltäni jotain? Miksi?

Tajusin tänään, etten kadehdi ihmisiltä oikeastaan muuta kuin heidän helppouttaan. Kaikkea muuta, mitä he ovat, minä voin halutessani olla myös. Mutta sen hintana on vaikeus. Ainut pelastukseni on, että joskus olen sen arvoinen.


6.2.2006

M:lla oli joitain hyviä kysymyksiä. Kun kerroin olevani aika tyttö rakentelemaan muureja [Kelly Clarksonin Because of You tulee juuri radiosta], se kysyi, mitä yritän pitää ulkopuolella niillä muureillani. Vastasin, etten tiedä, mutta että kysymys on hyvä ja että haluan muistaa sen. Olen myöhemmin ajatellut asiaa ja luulen, että muurien tarkoitus on pitää jotain sisällä, osa minusta ehkä, jonka pelkään jakaa maailman kanssa. En tiedä, mikä osa se on, ehkä se on eri osa eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa, eikä sillä ole loppujen lopuksi väliäkään. Keskeistä on, etten anna itseäni kokonaan, antaudu. Ei sillä, ettenkö haluaisi, sillä minä haluan kovasti. Mutta haluan myös, että minua ymmärretään ja arvostetaan. Ja vaikka muurittaminen varmistaa, ettei näin tapahdu - en voi tulla kokonaan ymmärretyksi, jos en paljasta itseäni kokonaan - ja tekee oloni surulliseksi ja yksinäiseksi, niin ainakin kivulle on luonnollinen selitys ja pystyn elämään sen kanssa. Se ei ole mitään verrattuna kipuun, jota kokisin, jos paljastaisin itseni täysin, eikä sitä (minua!) otettaisi vastaan ymmärryksellä, kunnioituksella ja arvonannolla. Musertuisin.


29.6.2007

--- Samalla olen alkanut oppia erinäisiä asioita luottamuksesta. Tarkemmin määriteltynä se on jotain melko yksilökohtaista, totta, mutta yleisesti ottaen sanoisin luottamuksen olevan uskoa siihen, ettei toinen tieten tahtoen ja syyttä suotta satuttaisi. Olen tajunnut, että kyllä minun jotain pitäisi luottamuksesta ymmärtää, haluanhan sitä itsekin. Luottamus on nimittäin sitä (tai ainakin siitä seuraa), ettei tarvitse selitellä itseään, koska toinen uskoo sinun yrittävän parhaasi mukaan hoitaa asiat parhain päin. Tai kyllähän selitykset aina edesauttavat ymmärrystä ja ovat siksi tarpeellisia, mutta tarkoitan, että kun toinen luottaa, niin itseään ei tarvitse _puolustella_, ei olla koko ajan kyseenalaistavassa ilmapiirissä listaamassa syitään ja oikeutuksiaan. Luottamus tarkoittaa siis myös pyrkimystä epäonnistumisten ymmärtämiseen ja - ah, mutta tietenkin - toisen mahdollisuuden saamista/antamista.

LUOTTAMUS = mahdollisuus kehittää ihmisyyttään ymmärtäväisessä ympäristössä

EHDOTON LUOTTAMUS edellyttää EHDOTONTA RAKKAUTTA

P.s. Olen tässä sitäkin miettinyt, että mikä hemmetin syy mulla on tuntea oloni niin perkuleen hylätyksi. Kokemani vastoinkäymiset ovat ihan normaaleja ja niistä toipuminen ja uskalluksen kokoaminen ja luottamuksen jälleenrakentaminen perusosa inhimillistä elämää.


4.1.2008 00:06:49

Noku mä en luota. Siin on aina ollu yks mun isoista kompastuskivistä. Ja osaan epäilyllä ja peloilla nakertaa rikki minkä tahansa päämäärätietoisen ja rakentavan.