Olen huomannut, etten kauheasti nauti tytöttelystä. Uudella (työntekijöiltään miesvoittoisella) työpaikallani monet tyypit eivät jaksa muistaa/käyttää nimeäni, vaan olen "tyttö". Eilen yksi kutsui jopa "pirpanaksi", ellen nyt ihan väärin kuullut. No joo, mikäs tuossa, mutta minut olisi varmaan tehokkaammin saanut kutsuttua seinän takaa ihan kasteessa saamallani nimellä. Identifioidun siihen näet paljon voimakkaammin kuin "pirpanaan", joten reaktioaikakin olisi lyhyempi.
Njaa, jos asia jatkossakin vaivaa, niin täytynee alkaa huomautella, että nimeni on kyllä Se-ja-se. Pahimmassa tapauksessa pitänee painattaa T-paitoja, joka viikonpäivälle erivärinen.
MAANANTAI: Mulla on nimi ja se nimi on *****.
TIISTAI: Mulla on edelleenkin nimi ja se on *****.
KESKIVIIKKO: Nimi on *****, ihan helppo ja tavallinen!
TORSTAI: Nimi oli *****, koita nyt muistaa.
PERJANTAI: *****, prkle!!!
LAUANTAI: Ja myös viikonloppuisin nimeni on *****.
Yksi tyyppi töissä otti heti asiakseen oppia nimeni. Minut tavattuaan pahoitteli hetken päästä, että ehti jo unohtaa nimeni, kysyi sen uudestaan ja on siitä asti muistanut. On kiva kaiken tytöttelyn keskellä kuulla: "Huomenta, *****!" Kyseinen henkilö tervehtii myös muita heidän nimillään. Luullakseni olen joskus erään ystäväni kanssa puhunut siitä positiivisesta vaikutuksesta, jonka voi joskus saavuttaa ihan yksinkertaisesti käyttämällä ihmisen etunimeä tälle puhuessaan.
Asioiden nimeäminen ja nimittely kuvastaa ja muokkaa nimeäjän/nimittäjän ja nimetyn suhdetta. Nimien käyttöön liittyy myös paljon valtakysymyksiä. Ei ole aivan yhdentekevää, miksi muut meitä kutsuvat tai miksi annamme heidän itseämme kutsua.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
7 comments:
Hmph, minä kyllä pidätän itselläni oikeuden tytötellä sinua vastedeskin.
No jaa, se nyt on hieman eri juttu. Mä tiedän kuitenkin, että olet tietoinen myös nimestäni ja osaat sitäkin käyttää. Sitä paitsi sä et edes tytöttele, se typsyttelet tai jotain. Hehee. Se on tietty ihan eri asia. Sitä paitsi olen jo ajat sitten antanut sulle luvan siihen.
Olipa kauheeta tautologiaa tossa edellisessa... Mutta niin, mulla tuli tässä vaan vielä mieleen, että toisaalta joskus ajattelen, ettei nimillä tai sillä, miksi asioita kutsuu, nyt niin kauheasti väliä ole. Tai siis kun se ei niitä asioita itsessään miksikään muuta. Mutta asioiden välisiin suhteisiin nimittely vaikuttaa, joten sosiaalisesti ja yhteisöllisesti sillä taitaa olla väliä. Tai jotain.
Tytöttely on kyllä kirottua, jotenkin alentavaa. Jos ei muista jonkun nimeä ja ei ole sormusta sormessa (sen tarkistaminen vie sekunnin murto-osan), niin kohteliainta on sanoa "anteeksi, neiti", eikä "hei tyttö". Tai jos on sormus, niin sitten rouva...
Täysi-ikäisen tytöttelyyn ja pojitteluun liittyy kyllä selkeää sanatonta eriarvoistamista.
Aina voin tietenkin ryhtyä ukottelemaan minua tytötteleviä :)
Miten olisi ukon sijaan setä tai pappa :D
Niin, no minua tytöttelee useampi henkilö, joten voin ristiä jokaisen heistä erikseen.
Post a Comment