Ihmiskunnan Historia

1. Pimeä Keskiaika ja kaikki ennen sitä: ihmiset elivät mystiikan ja uskomusten varassa lukuun ottamatta antiikkia, jolloin laskettiin eurooppalaisen ajattelun perustukset.

2. Valistus: ihmiskunta vapautettiin järjen valolla uskonnon ja aivottomuuden orjuudesta.

3. Postmodernismi: ihmiset vapautettiin dekonstruktiolla ynnä muulla sellaisella järjen ja kategorioiden kahleista.

4. Nykyisyys, jolle ei ole keksitty vielä nimeä: jotkut ovat alkaneet vähän miettiä, ettei ehkä olekaan niin hauskaa, kun kaikki järkevä keskustelu nihiloituu yhteisten kiintopisteiden puutteeseen...

(Postkolonialismi ei ole edennyt niin pitkälle, että esityksen eurosentrisyyttä pitäisi jotenkin puolustella.)

Tämän lyhyen, karrikoidun ja naivistisen katsauksen Ihmiskunnan Historiaan teille tarjosi

HistoriaGuru

Nimien Voima

Olen huomannut, etten kauheasti nauti tytöttelystä. Uudella (työntekijöiltään miesvoittoisella) työpaikallani monet tyypit eivät jaksa muistaa/käyttää nimeäni, vaan olen "tyttö". Eilen yksi kutsui jopa "pirpanaksi", ellen nyt ihan väärin kuullut. No joo, mikäs tuossa, mutta minut olisi varmaan tehokkaammin saanut kutsuttua seinän takaa ihan kasteessa saamallani nimellä. Identifioidun siihen näet paljon voimakkaammin kuin "pirpanaan", joten reaktioaikakin olisi lyhyempi.

Njaa, jos asia jatkossakin vaivaa, niin täytynee alkaa huomautella, että nimeni on kyllä Se-ja-se. Pahimmassa tapauksessa pitänee painattaa T-paitoja, joka viikonpäivälle erivärinen.

MAANANTAI: Mulla on nimi ja se nimi on *****.

TIISTAI: Mulla on edelleenkin nimi ja se on *****.

KESKIVIIKKO: Nimi on *****, ihan helppo ja tavallinen!

TORSTAI: Nimi oli *****, koita nyt muistaa.

PERJANTAI: *****, prkle!!!

LAUANTAI: Ja myös viikonloppuisin nimeni on *****.


Yksi tyyppi töissä otti heti asiakseen oppia nimeni. Minut tavattuaan pahoitteli hetken päästä, että ehti jo unohtaa nimeni, kysyi sen uudestaan ja on siitä asti muistanut. On kiva kaiken tytöttelyn keskellä kuulla: "Huomenta, *****!" Kyseinen henkilö tervehtii myös muita heidän nimillään. Luullakseni olen joskus erään ystäväni kanssa puhunut siitä positiivisesta vaikutuksesta, jonka voi joskus saavuttaa ihan yksinkertaisesti käyttämällä ihmisen etunimeä tälle puhuessaan.

Asioiden nimeäminen ja nimittely kuvastaa ja muokkaa nimeäjän/nimittäjän ja nimetyn suhdetta. Nimien käyttöön liittyy myös paljon valtakysymyksiä. Ei ole aivan yhdentekevää, miksi muut meitä kutsuvat tai miksi annamme heidän itseämme kutsua.

Totuudesta

Äitini ihmetteli tänään, miten ala-asteikäisen pikkusiskoni saama opetus yhtäältä alkuihmisestä (biologia, historia, evoluutio) ja toisaalta ensimmäisistä ihmisistä (Raamatun alkukertomukset, uskonto) menee yhtään yksiin. Myönnän, ettei minulla itsellänikään ole mitään hajua siitä, miten opettajat saavat noin nuoret lapset yhtään hahmottamaan, kuinka monella tasolla asioita voi tarkastella ja käsitellä. Vielä yläkoululaistenkin kanssa se on hyvin hankalaa, ei heistäkään kaikki tajua, että totuudellisuutta on monenlaista.

Päädyin selittämään äidilleni oman näkemykseni Totuudesta (siis siitä, mikä on Totta). Maailmamme on täynnä kertomuksia, joiden Totuudellisuus määrittyy nähdäkseni kahdesta osatekijästä. Yhtäältä on kertomus itse, stoori, ja kysymys sen paikkansa pitävyydestä: onko tämä (historiallisesti) tapahtunut näin? Toisaalta on kertomuksen sanoma, pointti, ja kysymys sen tarkoituksellisuudesta: mitä tämä selonteko tapahtumista haluaa sanoa ja miksi, entä onko se meille relevantti? Jos esimerkiksi luemme romaanin, voimme hyvin tietää sen olevan täysin jonkun ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Stoori ei siis ole Totta. Mutta voimme pitää kertomuksen pointtia (esim. ystävyys on tärkeää, postmoderni ihminen on hukassa itseltään, juutalaiset ovat perseestä jne. jne.) Totena.

Myönnän, että tämän ajattelun varaan varmaan rakentuu aika subjektiivinen kuva Totuudesta. Mutta se auttaa ainakin itseäni ymmärtämään erilaisia uskomuksia. Modernin, ei-fundamentalistisen kristityn ei esimerkiksi tarvitse dissata evoluutioteoriaa juuri tästä syystä: koska tieteellisten teorioiden näkemys ihmisen alkuperästä ja Raamatun luomiskertomus sisältävät erilaisia totuuden siemeniä. Ns. tieteen Totuus piilee sen stoorissa ja pyrkimyksessä selvittää, miten asiat ovat oikeastaan tapahtuneet. Sen pointissa ei ole oikeastaan minkäänlaista Totuutta, koska sillä ei ole pointtia. Ellei sitten pointtina pidetä sitä, ettei pointtia ole, joka kyllä sekin tulee monille kyseeseen. Raamatun luomiskertomuksen Totuus puolestaan on useille juuri sen pointissa, eli tyyliin "Elämä on lähtöisin Jumalasta". Äitiäni selitykseni tuntui kiinnostavan ja jopa auttavan.

Tämä epämääräinen selostus ei käsittele omia uskomuksiani, vain metauskomuksiani. En edes osaa linkittää tätä mihinkään oikeisiin filosofisiin nimiin, termeihin tai keskusteluihin, koska en ole tarpeeksi Lukenut. Toivottavasti tästä sai edes vähän selvää.

Viinaksista Valaistunut

Olimme eilen illalla ystävieni kanssa päättäneet tavata ja juoda. Jonkin muun kaveriporukan kohdalla ryyppyiltama ei kai olisi mikään erityinen juttu, mutta tämä ryhmä on yleensä rakentanut illlanviettonsa esimerkiksi jonkin pelin tai hyvän aterian ympärille, ei niinkään alkoholin. Nyt eräät olivat saaneet mainion idean: juominen olisi tapaamisen teema ja tarkoitus.

Minulla oli aivan upeaa. Jos jotkut kuvittelevat, että henkiset horisontit avartuvat lähinnä jollain psykedeelisillä huumeilla, niin väärässä ovat. Kyllä tuo alkoholikin toimii. Olen harvoin juonut noin paljon. Kokemus oli suoraan sanottuna vapauttava. Olen nyt kolmatta viikkoa uudessa työssä, josta minulla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta. Operoin siis jatkuvasti suorituskykyni äärirajoilla, hitaasti ja kömpelösti, jopa virheitä tehden. Tästä ja muistakin syistä johtuen ovat olleet hermot kireällä.

Ei muuta kuin huolet unholaan ja promilleja vereen. Erityisen dekadentin tilanteesta teki osaltani se, että tänä aamuna työt alkoivat seitsemältä. Sain siitäkin jotain kieroa tyydytystä. Sänkyyn kahden ja kolmen välillä, ylös vähän ennen kuutta. Olo oli yllättävän virkeä. Hissiä odotellessani minulla oli tunne, että vaikka kuinka kuvittelen olevani melko tiedostava ihminen, joka ymmärtää vaihtoehtonsa, niin olen jo jonkin aikaa (vai aina?) tasapainoillut niin kapealla elämäntiellä, että ihan ahdistaa. Alkoholin suoma huolettomuus ja muutamat sanotut asiat saivat minut tuntemaan, että hei, minä olen minä, ja minulla on valinnanvaraa.

Lisää tällaista, kiitos! Taidan ruveta alkoholistiksi.