Rakkaus

Tänään halveksin rakkautta syvästi.

Sitä saa niin halvalla

halpaa myös antaa.

Yksi: kuuntele toisen kokemus

ei siitä tarvitse ymmärtää kuin murto-osa

oikean osan tavoitettuasi ymmärrät jo ihastuksiin asti.

Kaksi: mene lähelle kehosi lämmön kanssa

ja tämä on niin helppoa, kaikilla on keho

varo vähän kyynärpäitä, pehmeitä osia ei tarvitse varoa (päinvastoin).

Kolme: vilauta mitä tahansa turhanpäiväistä sielusi nurkkaa

kuin nilkkaa viktoriaanisena aikana

kuin kuvaa leivästä nälkäiselle.

Rakkaus on halpaa

halveksin


rakastan.

Sekametelisoppaa joulun kunniaksi

Eräs asia jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen: kuinka silloinkin, kun tuntuu, että sanani ovat muuttuneet minulle niin riittämättömiksi ja tyhjänpäiväisiksi iljetyksiksi, ettei niitä jaksa tai edes pysty suoltamaan ulos enää yhtäkään, niin aina niitä vaan jostain ponnahtaa pintaan lisää.

On paha olo. Koen syyllisyyttä siitä, että on paha olo. Syyllisyys lisää pahaa oloa.

Hetkittäin on hyvä olo. Huomaan hymyileväni, kun jotkin asiat ovat sujuvia, toimivia, viihdyttäviä tai mukavia. Sitten koen syyllisyyttä siitä, että oli hetken aikaa hyvä olo.

Mikä logiikka tässä on? Sekä paha että hyvä olo tuottavat syyllisyyttä. Ei siinä sinänsä mitään logiikkaa ole. Ainoastaan masennukseen taipuvaisen mielen logiikka, jonka olen oppinut tuntemaan melkoisen hyvin. Nämäkin tuntemukset ovat minulle hyvin tuttuja, tämä kokemus siitä, ettei mitään ole tehtävissä, ei löydettävissä mitään sellaista suuntaa, mihin kääntyä, joka ei tuottaisi kipua. Ansa, masentuneen mielen itselleen rakentama vankila.

Muutamaa muutakin tuntemusta olen viime päivinä tervehtinyt vanhana tuttavana. Sitä, kuinka voi tuntea olonsa niin pahaksi, ettei yksinkertaisesti siinä hetkessä pysty mieltämään, miten joskus vielä voisi tuntua paremmalta. Ja sitä, kuinka vaikeaa aamulla on päästä sängystä ylös, luopua unen tarjoamasta eskapismista.

Tavoitan tällä hetkellä kolme rakentavaa ajatusta koskien sitä, kuinka suhtautuisin omaan elämääni. (O)saan kuitenkin...

a) ... olla kiitollinen siitä, että kun olemattomuuden kaipuu on vahvimmillaan ja mielen rajamaille putkahtaa sen itsestään selvimmät käytännön implikaatiot, niin tajuan lähteä ulos kävelylle.

b) ... olla kiitollinen siitä, että elämä osaa tehdä ihmisestä pehmeän ja nöyrän. Äitini tapasi aikanaan kertoilla, kuinka isoveljeni oli hirveän hankala vauva: ongelmainen, itkuinen ja huomiota vaativa. Jossain kahden vuoden kieppeillä hän kuitenkin rauhoittui ja hiljeni ja on siitä asti ollut miltei huolestuttavan tasainen ja tyyni ihminen. Minä puolestani olin kuulemma mitä herttaisin ja helpoin lapsi, kunnes uhmaikäni alkoi. Ja tarinan loppukaneetti oli tietenkin aina, että se uhmaikä ei sitten koskaan olekaan loppunut. Voi toki olla, että minussa on ollut liikaa kulmia. No äiti-rakas, taas niistä on hioutunut pois ainakin yksi, ellei useampikin. Maailma osaa kesyttää. Mutta kaipa äitinikin on sen huomannut, koska kyseinen anekdootti tuntuu kadonneen hänen repertuaaristaan.

c) ... olla kiitollinen siitä, että tällä hetkellä tunnen hyvin selkeästi, mitä tarvitsen. Siitä ei ole epäilystäkään. Minä tarvitsen lepoa.

Niin. Olla kiitollinen.

Koti, jota ei koskaan ollut

"My words were cold and flat
and you deserve more than that."

Haluamisesta ja tahtomisesta

Eräs ystäväni kysyi minulta eilen, mitä minä haluaisin haluta. Tuossapa helvetin hyvä kysymys, yksi parhaista pitkään aikaan. Enkä minä osaa vastata siihen. Jos olisin sellainen ihminen, kuin haluan olla, niin mitä minä silloin haluaisin haluta? Ehkä haluaisin vain haluta, piste. Ihan sama mitä, kunhan jotain. Haluta sillä tapaa kuin jostain syystä kuvittelen muiden kykenevän haluamaan. Miten sitten kuvittelen heidän kykenevän haluamaan? Sen kuvailuun on hirveän vaikea löytää sanoja. Ei impulsiivisesti. Ei velvollisuudentuntoisesti. Ei toivottoman intohimoisesti. Ei kylmän valaistuneesti. Jotenkin vain... vakaumuksella, mutta ihmisenkokoisesti.

Toinen ystäväni antoi minulle taannoin BB-viikkotehtävän: päättää, mitä haluaisin tehdä, jos saisin 20 miljoonaa euroa (joka ainakin minulle on käytännössä äärettömästi rahaa). En keksinyt mitään muuta, kuin että kai ne säästöön menisi. Tyypillistä? No sitten lopulta päähäni tuli joitain mukavia, itsekkäitä hassutuksia (siis toista linjaa kuin tuollaiset säästötili-/hyväntekeväisyysmietteet). Voisin ostaa Seppälän psykedeelisiä alus- ja yöasuja. Ja lähteä jonnekin lämpimään pariksi viikoksi. Varmaan voisin keksiä muitakin hömpötyksiä. Ikävää, kun ihmiset eivät ole asusteita ja etelänmatkoja :( :D