Ei tähdet tuhannet tuikikkaan, ne taakse harmaiden harsojen jää
Viikonloppuuni on kuulunut epämääräistä hermostuneisuutta ja paniikinomaisia tuntemuksia, sydämen tykytystä ja epäsäännöllistä hengitystä. Vastapainoksi sain viime yönä ihailla upeinta tähtitaivasta, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Kaupungin valot ja pakokaasut eivät olleet häiritsemässä näkyvyyttä, joten öinen taivas oli kaunis ja rauhaisa.
Sanotaan, että tähdenlennon nähdessään saa toivoa. Törmäsin kuitenkin sellaiseen ongelmaan, että on hyvin vaikea keksiä mitään pyydettävää seisoessaan pää kenossa äärettömyyttä ihaillen. Silloin tuntuu jotenkin turhalta alkaa toivein hankkimaan taikauskoisia takuita terveydelleen, menestykselleen tai ihmissuhteilleen. Pienen polttavan ikuisuuden ajan ainut tarpeellisen oloinen asia on, että saa seistä, katsoa ja kokea.
Tuli mieleen tuo Sonja Lumpeen aikoinaan esittämä euroviisu, jota alussa siteerasin (vuosi 1985, sanat Veli-Pekka Lehto, sävel Petri Laaksonen, sijoitus 9.) Tässä kertosäe:
Eläköön elämä ja yö
Eläköön tumma taivas ja tähtien vyö
Toivo kanssani ettei tähti tähteä lyö
Sitä sielujen sympatiaa, josta isoisä kertoi sitä tarvitsee maa
Jotta maailman lapset tähtiä katsella saa
Riimittely on tuota tavallista iskelmätasoa (kuu-luu-puu), mutta sanoma on kaunis: se, mitä täällä tarvitaan, on tarpeeksi keskinäistä rauhaa ja ymmärrystä, että me kaikki voimme jatkaa tähtiin tuijottelua. Tähtiähän olemme itsekin, niin kuin tässä laulussa mielestäni viitataan ja monaalla muuallakin sanotaan.
Every man and woman is a star
- Aleister CrowleyTyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein
- Kauko Röyhkä
Tässä sievistelevää henkihömppää hengen pitimiksi. Voimia alkavalle
viikolle,
toivottaapi IskelmäGuru
3 comments:
Minäkin näin viikonloppuna upean tähtitaivaan - kaupungissa ei koskaan näe sellaista, ja siitä on pitkä aika, kun olen ollut yhtä rauhallisessa ja vähäisesti valaistussa paikassa kuin parin viime päivän aikana. Värisävyjä, jotka ovat haalistuneet tunnistamattomiksi, on vain valoa ja varjoa, lähellä ja kaukana olevaa. Uskomattoman rentouttavaa, kun yleensä olen liikenteen melussa väripaljouden keskellä. Tähtitaivasta katsoessa ei kaipaa muuta. Samalla on myös hyvin tietämätön olo, en voi koskaan päästä noiden tähtien lähelle, on niin paljon, mistä en tiedä mitään. Oppisinkohan tunnistamaan jokaisen tähden, voisikohan tähtien järjestys olla jossain vaiheessa olla yhtä selkeästi tunnistettava kuin joukko kasvoja, tai kartta, tai jokin muu kuva? Huomaisinko, jos jokin olisi täysin tavallisesta poikkeavaa? On hiukan turhauttavaa kokea, että oma elämäni perustuu hyvin vähäiselle tiedolle ja ymmärrykselle. Samalla myös helpottavaa siinä mielessä, että voin, siinä missä muutkin, silti valita oman tieni, pyrkiä siihen, mikä omasta mielestäni on parasta.
Juttelimme ystäväni kanssa toivomuksista tähdenlentojen aikaan, ja muulloin, kun voi toivoa, esimerkiksi kun silmäripsi lähtee. Siinä on hyvin vähän aikaa miettiä - yleensä oma toiveeni on jotain yleistä hyvän energian toivomista, joko energiaa ja positiivista asennetta, jotta tekisin mitä itse haluan, tai hyviä asioita ihmisille, hetkellinen keskittyminen siltä varalta, että pelkkä hyvä ajatus parantaisi muiden kurjat olot.
Voimia sinulle.
Heips Jänönen,
poistin sen aiemman yksikirjaimisen erhekommenttisi. Kiitos kivasta ja tunnelmallisesta puheenvuorostasi. Oma blogis on muuten ihqu.
Post a Comment